Kipinän Hetki sytytti

posted in: Ajankohtaista | 0

”Santtu Sudari ja Mainio Matkaaja ovat partiolaisia. Heidän mielestään retkeily on parasta partiossa. Ensi kesänä on Suomessa suuri partioleiri, jonka nimi on Roihu. Santtu ja Mainio ovat vielä sudenpentuja, joten he eivät pääse isolle Roihu-leirille. Roihu-leiristä he saavat idean ja aikovat toteuttaa oman leirin. He lähtevät lähimetsään päiväksi leireilemään. Koska heidän leirinsä on lyhyt ja pieni, he antavat sen nimeksi Kipinä. Leiripäivän aikana sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Lähde sinäkin Mainion ja Santun mukaan Kipinän hetkeen viettämään mainiota päivää metsässä!”

 

Yllä olevalla tarinan pätkällä kutsuttiin Seinäjoen 7-10-vuotiaita partiolaisia mukaan 5.5.2016 järjestettyihin sudenpentukisoihin nimeltä Kipinän Hetki 2016. Partiolippukunta Sarka-Versoista vastasi 16 sudenpentua myöntävästi kutsuun ja heistä muodostettiin kilpailuun kolme pentuetta: tytöt kisasivat Jänikset-joukkueessa ja pojat Kärpissä sekä Valkohäntäpeuroissa.

 

Kisojen aluksi muistutettiin jokaista paikalla olijaa Fiksun käytöksen merkityksestä. Varsinaiset rastitehtävät alkoivat Rakenna Roihu -lähtötehtävällä. Siinä jokaisen pentueen jäsenen piti osallistua Roihu-taulun tekemiseen naulaamalla, eri värisiä lankoja mittaamalla sekä solmimalla ne Roihu-kuvion mukaisesti nauloihin kiinni. Tauluista tuli upeita, ja kisan päätyttyä pentueet saivat valmiit taulut mukaansa vaikkapa kolon seinälle ripustettavaksi.

 

Sudenpennut jatkoivat kisataivaltaan Santun ja Mainion matkassa solmu-, ensiapu- ja nuotiorastin kautta Kipinä veden vartijana -rastille, joka oli ainakin Gustafin, Petterin ja Lassin mielestä kaikkein paras ja mieleenpainuvin! Tällä rastilla jokainen pentueen jäsen sai käteensä mukin, joka oli ihan täynnä vettä. Tehtävänä oli kulkea esteradan läpi vesimuki kädessä läikyttämättä vettä. Radan lopussa pentue valitsi neljä mukia, joiden yhteisvesimäärä punnittiin. Matkalla oli ketteryyttä vaativia esteitä, mutta näistä selvittiin hienosti! Partiokaverit saivat auttaa toisiaan, jos jonkun esteen ylitys tuntui vaikealta.

 

Esteradan jälkeen päästiin testaamaan taitoja suunnistusrastilla, missä sudenpentujen täytyi osata ilmansuuntia ja karttamerkkejä. Tämän jälkeen Mainion ja Santun tarina jatkui siten, että he havaitsivat metsässä palavan nuotion, jota ei valvo kukaan. Pentueiden tehtävänä oli kuljettaa lusikan, kupin tai partiohuivin avulla mahdollisimman nopeasti ja mahdollisimman paljon vettä nuotiota esittävään palavaan ämpäriin. Christerin mielestä tulipalon sammutus oli tosi hauska tehtävä!

 

Viimeisellä rastilla opeteltiin ensin trangian käyttöä ja sen jälkeen kilpailtiin siinä, kuinka nopeasti joukkueet saavat trangiat koottua ja 3 dl vettä kiehumaan. Oli upeaa seurata taitavien pentujen puuhia! Kyllä näillä taidoilla syntyy maittavaa muonaa tulevillakin retkillä ja leireillä!

 

Tällä kertaa Sarka-Versoille ei tullut kisoista palkintosijoja, mutta hieno kokemus jäi kuitenkin muistoksi. Veikan mielestä Kipinän Hetkessä oli kivaa kaverit! Ja ainakin Niklas tuumasi hyvän kisapäivän jälkeen, että osallistuu myös ensi vuonna kisoihin! Kipinä on syttynyt.

 

Seinäjoen Kipinän Hetki -kisojen tarina päättyi näin: ”Lähtiessään reippailemaan kotia kohti, Mainio ja Santtu ovat sitä mieltä, että retkien lisäksi parasta partiossa on uusien asioiden oppiminen ja yhdessä tekeminen. Tämän Kipinä-leirin jälkeen heillä on taas monta jännittävää tarinaa kerrottavana kotiväelle ja kavereille. Santtu ja Mainio toivovat, että voisivat tarinoiden avulla levittää retki- ja partiokipinää myös muille lapsille. Ja aikuisille tietty myös. Partiohan kuuluu kaikille!”

 

 

Terhi Jouppila

Jutun kirjoittaja toimii Sarka-Versoissa mm.Tulikärpäset-lauman Akelana.