Partiolaiset myrskyn silmässä

posted in: Ajankohtaista | 0

ROK-KURSSILLA 26.-28.8.2016

Perjantaina junailtiin Tampereelle, josta jatkettiin Jyväskylään Versojen ROK1- eli ryhmänohjaajakurssin ykkösosalle. Mutkien jälkeen päästiin kaikki turvallisesti Kiponniemen leirikeskukselle, jonka maastossa kurssi oli.

Kurssilla opeteltiin mm. ryhmän ohjaamista, ja mietittiin ryhmän toimintaa sekä ohjelman suunnittelua. Opetukseen sisältyi myös liuta erilaisia hartausvaihtoehtoja, mikä oli suuri plussa. Tehtävät tehtiin leirivartioissa, joita oli yhteensä 4. Suurin osa kurssilaisista nukkui puolijoukkueteltoissa, mutta seinäjoen tytöt majoittuivat omassa laavussa, missä hyttyset hyökkäsivät yöllä kimppuun. Ruoka laitettiin koko viikonlopun ajan ulkona trangioilla vartioittain tai isolla kattilalla koko porukalle. Makaronijauhelihasörsseli oli perinteisesti aikasta herkullista retkimuonaa, mutta sen sijaan perunamuusin kera tarjolla ollut nötkötti jakoi rajusti mielipiteitä!

Kurssilta jäi erityisesti mieleen hyvä ilmapiiri sekä syysmyrsky, joka ajoi turvallisuussyistä koko porukan toiseksi yöksi evakkoon sisätiloihin. Myrskyssä oli aika jännää, kun piti kävellä etukumarassa, ja välillä tuntui, että nousee melkein ilmaan. Kiponniemessä nähtiin myös harvinaisia lentäviä mattoja ja puista katkeilevia valtavia oksia, mutta osumilta kuitenkin säästyttiin.

Hyviä adjektiiveja reissua kuvaamaan ovat mm. poikkeuksellinen, hauska, ikimuistoinen ja naurun täyteinen. Ollaan kaikki varmasti innokkaina ilmoittautumassa myös ensi vuoden ROK 2 -kurssille.

Ella, Lassi, Iina, Annukka ja Salli.