Oli syksyinen sää eli vettä oli satanut vaikka kuinka paljon ja lehdetkin olivat jo pudonneet puista. Maisema oli harmaa. Kellot oli siirretty talviaikaan, mutta talvesta ei silti ollut tietoakaan. Illat pimenivät ja paikallisella tähtitornilla järjestettiin parina iltana avoimet ovet. Suurin toivein sinne moni osallistui, että pääsisi näkemään taivaalla miljoonittain hehkuvat tähtöset, mutta silloin oli pilvistä eikä yhtään tähtiä näkynyt. Moni kuitenkin innostui tähtiaiheesta ja päätti etsiskellä mahdollisimman monia tähtikuviota pimeältä taivaalta. Hiljattain oli nähty runsaasti revontuliakin jopa Seinäjoen seudulla, mikä aiheutti laajasti ihmetystä ja ihastusta.
Eräänä päivänä herättiin yllätykseen, että maa olikin valkoinen! Yöllä oli satanut pieni kerros lunta. Tällaisena päivänä tuli parille ystävykselle mieleen idea, että olisi hienoa lähteä pienelle syystalven retkelle. Olisi jännittävää päästä istumaan luontoon tunnelmallisen nuotion äärelle.
Siispä nämä ystävykset, hassu Sanna ja hupsu Terhi, varasivat siltä seisomalta kivan partiomajan retkeä varten. Suunnitelmaa tehdessään he aika pian oivalsivat, että oudolle majalle mahtuisi mukaan muitakin terveitä retkeilijöitä. Siitä sinisestä ajatuksesta kauhea joukko alkoi kasvamaan! Mukaan kutsuttiin monta vanhaa kaveria: hyvä Aatu, hurrattu Eero, mahtava Lassi, luotettava Petteri ja äijämäinen Samu. Lisäksi mukaan saatiin uusia kilttejä tuttavuuksia: reilu Brandon, mukava Eemeli ja paras Lenni. Hauska Christer ja upea Rasmus eivät tällä kertaa ehtineet joukkoon.
Niinpä retkelle lähdettiin kymmenen hengen kauniilla joukolla. Ja voi että, kun oli jännittävää lähteä pilkkopimeällä kohti tuntematonta! Perille päästiin ja maja saatiin vikkelästi lämpenemään innostuneiden poikien avustuksella. Sitten päästiin nauttimaan retken muista vikkelistä kohokohdista!
Vihdoin päästiin iltanuotiolle, jossa mm. laulettiin hilpeitä lauluja ja pähkäiltiin innostavan visan puhtaisiin kysymyksiin vaikeita vastauksia. Oi, kuinka punainen porukka meitä olikaan tällä kovalla retkellä koolla! Pehmeät makkarat paistuivat märällä nuotiolla ja maistuivat kuivilta.
Yhtäkkiä joku valotti taskulampulla metsään ja huomasi siellä pieniä, iloisia valonpilkahduksia. Tulikärpäsiäkö?!? Vautsi, voiko syystalven metsässä vielä nähdä tulikärpäsiä? Rohkeasti päätettiin mennä tutustumaan valoihin lähemmin.
***
Tämän nuotiotarinan opetus on se, että jokaisella tulee elämässä eteen tiukkoja paikkoja ja joskus joutuu käymään läpi kurjia ja surullisiakin vaiheita. Kun oikein tarkkaan katsoo, niin harmaassa ja vaikeassakin elämäntilanteessa voi löytää pieniä valonpilkahduksia, kuten tässä tarinassa keskellä pimeää, talvista metsää heijastimet vilkkuivat pimeässä. Usein se pieni ilonaihe tai valonpilkahdus tulee meidän elämäämme toisen ihmisen kautta. Jeesus opettaa Raamatussa: ”Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille”. Pyrkikäämme olemaan sellaisia ystäviä, jotka tuovat iloa ja valoa perheenjäsentenmme ja muiden läheisten elämään!
***
Tarina on syntynyt Sarka-Versojen Tulikärpäset-lauman yöretkellä 4.-5.11.2016. Siinä on elementtejä lauman muistakin retkistä ja se sisältää Tulikärpästen summanmutikassa keksimiä adjektiiveja, jotka on alleviivattu tarinasta,