Ihan tavalliset jalat, ihan tavalliset kädet, ihan tavalliset…näillä me aloitettiin syksyllä 2015
Ensimmäinen toimintavuosi pitkien uinumisvuosien jälkeen Sarka-Versoissa on ollut vireän toiminnan aikaa. Lippukunta on herännyt elämään. Meille on annettu monenlaista apua ylhäältä. Taivaan Isä on usealla tavalla ja monenlaisten mukaan tulleiden ihmisten avulla synnyttänyt vilkkaasti toimivan partiolaisten ja partionystävien joukon. Mitään tällaista ei ilman Jumalan ihmeitä tekevää apua olisi tapahtunut. On ollut oikeaan aikaan, oikeita ihmisiä, oikeassa paikassa. Siitä se on syntynyt. Kaikki ei ole kuitenkaan ollut ihan helppoa. Olemme kipuilleet monissa tilanteissa, kipeiden kysymyksien ja avuttomuuksien edessä. Niissä ja niistä selviytyminen on useimmiten aiheuttanut ensin hämmennystä, mutta Jumalan antamien ratkaisujen ja ratkaisevien johdatuksien jälkeen ihastusta ja kiitollisuutta. Näin on todettava jälkikäteen. Ongelmiin ja tilanteiden monimutkaisuuksiin saatiin apua ja vielä oikeaan aikaan ja oikealla tavalla. Joihinkin oli kirjaimellisesti ollut kätkettynä jotain sellaista, jota emme ymmärrä, eikä tarvitse ymmärtää. On ollut asioita, jotka ovat menneet paremmin mutkien ja vaikeuksien kautta, kuin että olisivat tapahtuneet ihan suoraa linjaa myöden, siis ”Ei väellä, eikä voimalla, vaan minun Hengelläni”, sanoo Raamattu.
Yhteistyöstä
Oman taustayhteisömme Seinäjoen vapaaseurakunnan johdolle ja seurakuntalaisille vilpitön kiitoksemme kaikesta tuesta ja rohkaisusta, jota olemme kuluneena toimintavuonna saaneet teiltä!
Tämän vuoden helmikuussa Partiomessu Lakeuden Ristissä aloitti yhteistyön Seinäjoella toimivien muiden lippukuntien, Tasangon Talvikkien ja Lakeuden Erä-Partion kanssa. Partiomessu oli aloitus vuoden 2016 Yhteisvastuu-keräykselle, jonka yksi kohde oli partiojärjestön kautta auttaa syrjäytymisvaarassa olevia nuoria. Toukokuussa oli Tanelinlammella sudenpentukisat ”Kipinän hetki 2016”. Kisat toteutettiin yhteistyönä näiden naapurilippukuntien kanssa. Tapahtumassa pienimmät 7-10-vuotiaat partiotytöt ja -pojat saivat kokeilla leikkimielisessä kisassa partiotaitojaan. Lisäksi Roihu 2016 -partioleirille Evolle matkustettiin yhteisellä linja-autolla naapurilippukuntien kanssa. Mukana Roihulla oli toistakymmentä Sarka-Versoa.
Olemme saaneet käyttää Tasangon Talvikkien partiomajaa päivä- ja yöretkillä vuoden mittaan. Se on ollut retkien toteuttamisessa tärkeää, kun on ollut maja, mihin majoittua ja vielä sopivan matkan päässä. Kevätkauden päätös ja syyskauden avaus järjestettiin Isosaaressa Seinäjoen kaupungin leirialueella.
Yhteistyötä tullaan jatkamaan, niistä on jo suunnitelmia ensi keväälle.
Koulutuksista
Elokuussa Kiponniemessä Versojen järjestämään ryhmänohjaajakoulutukseen osallistui tarpojista viiden nuoren joukko. He ovat olleet korvaamattomia apulaisia ryhmissä kuluneen toimintavuoden aikana. Syyskuussa oli partiopiirin järjestämä Sampo-kurssi, johon meiltä osallistui kolme aikuista kurssilaista. Kurssin muonittaja oli myös lippukunnastamme.
Suomen Partiolaisten järjestämät SM-partiotaitokisat olivat lokakuussa Lapualla. Siellä oli kaksi talkoolaista Sarka-Versoista auttelemassa.
Varainhankinnasta
Olemme keränneet varoja lippukunnalle myyjäisten, arpajaisten, kalenterimyynnin ja keksien myynnin avulla. Osallistuimme lokakuussa taustayhteisömme järjestämään Sapattiateriaan tarjoilijoina. Ilo tapahtumasta on ollut mieltä nostattavaa.
Talkoista
Suuria ilonaiheita on myös ollut oman retkipaikkamme Houskun kunnostus. Vuosi sitten syksyllä teimme raivaustöitä. Lippuaukio tehtiin silloin, ja se on nyt odottamassa lipputankoa. Syyskuussa saimme talkootyönä tehtyä puron yli uuden sillan. Se on tukeva ja varmasti kestää monien Houskulla kävijöiden askeleita vuosia, jopa vuosikymmeniä. Sillan suunnittelijana, rakennustarvikkeiden lahjoittajana ja rakennusvastaavana toimi sudenpennusta aikuisikään ehtinyt Sarka-Verso. Partiokota Houskulla on myös saamassa uuden kattohuovan. Perhe, jossa kaikki neljä henkilöä ovat Sarka-Versoja, ovat katon huonokuntoisuuden käyneet toteamassa ja ovat varanneet palahuovat katon korjausta varten. Kattotalkoisiin kokoonnutaan kevään koittaessa.
Jumalan valtakunnan työssä, johon tämä partiotyökin kuuluu, on erilaiset lait ja asetukset kuin mitä maailma laatii pitääkseen esim. yhteiskuntaa ja sen taloutta pystyssä. Jumala odottaa vapaaehtoisia, jotka omasta halusta ja Jumalan kutsusta tarttuvat toimeen. Jumalan siunaus ja johdatus tulee työtä tehdessä. Siinä on salaisuutta ja ihmettä, jota ovat kokeneet ne ihmiset, jotka ovat sanoneet joskus pitkän ja vaivalloisen pohtimisen tuloksena ”KYLLÄ”, kun vaihtoehtoina on: ottaa tai jättää tehtävä, johon minua selvästi kutsutaan ja kysytään. Rohkeutta se vaatii ihan varmasti jokaiselta. Olemme saaneet joukkoomme uusia, ennestään tuntemattomia ihania ihmisiä ja myös niitä on useita, jotka aikoinaan ovat olleet mukana Sarka-Versojen toiminnassa. Nämä henkilöt ovat ottaneet haasteen rohkeudella vastaan. Ei voi kuin ihmetellä tätä suunnitelmaa, jota me emme ole laatineet, vaan kaikkivaltias Jumala on ollut asialla
Kun Jumala antaa meille lahjojaan, niissä on ikään kuin laatutakuu. Lahjat ovat Hänen valitsemiaan ja niissä on ainaistakuu. Voimme viedä Hänelle rikkimenneitä asioita ja tapahtumia ja hän voi ne korjata uudelleen jaloa käyttöä varten.
Pieninkään kukka Jumalan luonnossa
ei pyydä olemassa oloaan anteeksi,
vaan on täydellinen toisten joukossa.
Niin olet sinäkin!
Kiittäen kuluneesta partiovuodesta, Jumalan parhainta siunausta jouluunne 2016 sekä uuteen partiovuoteen 2017
toivottaen, Locci
lippukunnanjohtaja
Kirjoitus on julkaistu lähes samanlaisena joulukuussa 2016 ilmestyneessä Seurakuntaviestissä.