Saunateltta lahjoituksena!

posted in: Ajankohtaista | 0

Sarka-Versot ry kiittää Suomen Prosessikemia Oy:tä partiotyön tukemisesta vuonna 2017.

Sarka-Versot ry on Seinäjoella toimiva partiolippukunta, joka on perustettu vuonna 1992. Lippukunnan toiminta ja jäsenmäärä on reilusti kasvusuunnassa. Kaikenlainen tuki on meille tärkeää, että toiminnassamme mukana olevat lapset, nuoret ja aikuiset saisivat partion kautta kokea monenlaisia elämyksiä ja oppia elämässä tarvittavia arvokkaita taitoja. Partiokasvatuksen tavoitteena on, että yksilö toimii aktiivisesti ja vastuuntuntoisesti suhteessa omaan itseensä, toisiin ihmisiin, yhteiskuntaan ja ympäristöön. Versopartion taustalla vaikuttaa kristillinen ihmis- ja maailmankuva.

Suomen Prosessikemia Oy:n tarjoama lahjoitus Savotta saunateltan ja kamiinan muodossa lämmittää syvästi mieltämme. Saunateltta tulee mahdollistamaan monille partioryhmille ikimuistoisia hetkiä metsäretkillä ja leireillä.

 

Seinäjoella 4.10.2017

Liisa Kulmunki                             Terhi Jouppila
lippukunnanjohtaja                      apulaislippukunnanjohtaja