TOIMINTASUUNNITELMA 2019
”Ohjaa lapsi heti oikealle tielle, niin hän vanhanakaan ei siitä poikkea.” Snl. 22:6
Edellisenä vuonna Sarka-Versoissa koettiin monia isoja muutoksia sekä henkilöstön että tilojen suhteen ja se on vaatinut paljon sopeutumista ja selviytymistä. Vuonna 2019 toiminnassa tullaankin painottamaan lippukunnan hyvinvointia ja sisäisen yhteyden merkitystä. Toteutamme useita koko lippukunnan yhteisiä kokoontumisia ja myös toimimme entistä enemmän yhdessä eri toimintaryhmien kesken. Yhteiset retket yhdistävät ja johtajaresurssien yhdistäminen keventää yksittäisen johtajan vastuuta. Pyrimme siihen, että kaikille mukana oleville johtajaikäisille nuorille sekä aikuisille löytyy lippukunnastamme oman näköinen ja kokoinen partiopesti, jota kukin voi hoitaa ilolla ja levosta käsin. Haluamme ottaa jokaisen partioon tulossa olevan lapsen tai aikuisen lämpimästi vastaan ja tarjota jokaiselle sopivan toimintaympäristön ja -ryhmän.
Suomen partiolaisten ohjelmapainotus vuonna 2019 on ”ulos koloilta” ja tämä teema näkyy myös Sarka-Versojen toiminnassa. Keräämme koko vuoden ajalta taulukkoa jäsenten ulkona yöpymisistä ja palkitsemme puurojuhlassa innokkaimmat ”metsien sankarit”. Kesän 2019 aikana kannustamme lippukuntalaisia ja perheenjäseniä osallistumaan iltarasteille, ja kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan retkellisiä palkintoja. Ulos koloilta viittaa retkien lisäksi myös siihen, että lähdetään tutkimaan ympäröivää yhteisöä, kulttuuria ja kotikuntaa.
Vuoden 2019 iso ponnistus tulee olemaan Versopartiolaisten perinteiset valtakunnalliset Hiljaiset Päivät, jotka järjestetään tänä vuonna Seinäjoella 15.-17.3.2019. Lippukuntamme on päävastuussa tapahtuman järjestämisestä. Tapahtuman teema ”Ruutia ja rautateitä” nousee Seinäjoen historiasta, jota hyödynnetään tavalla tai toisella Hiljaisten Päivien ohjelmassa. Tapahtumaan odotetaan noin 130 osallistujaa ympäri Suomen ja teemme samalla Seinäjokea tutuksi.
Päivän hyvä työ kuuluu olennaisena osana partiomenetelmään ja senpä vuoksi palvelua ei unohdeta toiminnassamme ja versojen Leipäpoika-palvelumerkin suorittaminen jatkuu edelleen. Seinäjoen partiolippukuntien yhteistyötä tehdään perinteiseen tapaan vähintäänkin partiomessun ja itsenäisyyspäivän kynttiläkulkueen kautta, ja muukin yhteistyö on mielestämme hyvin mahdollista ja suotavaa. Suunnitteilla on Prokki-ryhmänohjaajakoulutus paikallisin voimin toteutettuna.
Versopartiolaisten 90 vuotisjuhlavuoden kesän kohokohta tulee olemaan versosuurleiri Pleissi19 (pleissi19.fi), joka järjestetään heinä-elokuun vaihteessa Padasjoella. Leirin teemoina ovat ruoka ja rakentelu. Osa ruuista kokataan keittiövartioissa ja sen lisäksi osallistutaan ohjelmalaaksoihin, joissa pääsemme liikkumaan, käyttämään kädentaitoja, eräilemään ja kokeilemaan ongelmanratkaisutaitoja. Pleissille lähdetään Seinäjoelta isolla partiolaisten ja perheiden joukolla! Kaiken ikäisiä lapsia ja aikuisia kannustetaan lähtemään mukaan vartioleiriin, sudenpentuleiriin tai perheleiriin, ja osallistumista tuetaan myös taloudellisesti.
Aktiivinen varainhankinta siis jatkuu lippukunnassamme. Tavoitteena on rakentaa myös puuvaja retkipaikallemme Houskulle. Retkipaikkojen osalta on mahtavaa, että olemme saaneet lainata naapurilippukuntien partiomajoja yöretkien kohteiksi. Kiitollisin mielin, toisaalta kädet työhön tarttuen ja toisaalta kädet ristissä johdatusta pyytäen, jatkamme versopartiointia Seinäjoella vuonna 2019.