SARKA-VERSOT RY / TOIMINTAKERTOMUS 2020
Kovin oli erilainen partiovuosi tämä vuosi 2020. Alkuvuoden perinteistä talviyöretkeä jouduttiin siirtämään lumen vähäisyyden vuoksi eteenpäin, lupauksenantoretki ehdittiin toteuttaa helmikuussa Aarnikotkan kodalla, ja sitten alkoikin ”ikimuistoinen korona-aika”, joka muutti suuresti vuoden partiosuunnitelmia. 12.3.2020 Suomen Partiolaiset (SP) tiedotti, että partion viikottaiset tapaamiset perutaan sekä retket siirretään tai perutaan ainakin 15.4.2020 asti. Myös kaikki laajemmat koulutukset ja tapahtumat peruttiin kokonaan tai mahdollisuuksien mukaan tarjottiin etänä. 31.3.2020 SP linjasi, että kasvokkain tapahtuvan viikkotoiminnan taukoa jatketaan kevätkauden loppuun saakka koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilanteen takia. Käytännössä tämä rajaus tarkoitti Sarka-Versoissakin partioryhmien pitkää toimintataukoa ja virallisissa asioissa etämenetelmien käyttöönottoa, kun vuosikokous ja johtajaneuvoston kokoukset pidettiin etäyhteyksin. Yksittäisille partiolaisille ja perheille kokosimme lippukunnan etäpartiopassin, jonka tehtäviä suorittamalla oli mahdollista saavuttaa etäpartiomerkki. Käytännön kokemus kuitenkin osoitti, että uudesta maailmantilanteesta johtuvan etäkoulun ja -työn ohella ei etäpartiointiin oikein riittänyt aikaa ja mielenkiintoa. Partio on yhdessä tekemistä ja sitä monella taholla kaivattiin.
Sarka-Versoissa toimi vuoden 2020 aikana yhtäaikaisesti viisi toimintaryhmää, joissa on ollut mukana lapsia ja nuoria sudenpennuista vaeltajiin. Kevään jälkeen tarpojapoikien toiminta päättyi ja syksyllä 2020 lippukuntaan otettiin vastaan uusia innokkaita sudenpentuja. Syksyn partiotoimintaa ehdittiin aloittaa hiukan normaalimmissa oloissa, ja saimme vietettyä lippukunnan yhteisen syyskauden avausretken Ruissaaressa. Se oli todella tarpeellinen kokoontuminen yhteyden kannalta. Pian tämän jälkeen siirryimme jälleen toimimaan pienryhmissä ja ulkoilmassa, mikä jatkuikin koko syyskauden. Jälleen peruuntuivat monet retket, kurssit sekä perinteinen partiokirkko. Syksyn uusien partiolaisten sekä ikäryhmästä seuraavaan siirtyneiden partiolaisten lupauksenanto toteutettiin joulukuussa pienissä ryhmissä onnistuneesti Törnävän puistoalueella.
Vuoden 2020 aikana lippukunnasta osallistui yksi aikuinen partiojohtajan jatkokurssille eli KO-Gi:lle. Ko-Gi 136:n metsäosa toteutui elokuussa Evolla, ja toinen leiriosa Varis-vartion kanssa etäyhteyksin Ähtäristä käsin. Lisäksi lippukunnastamme kouluttautui partiopiirien etäkursseilla yksi uusi johtaja Akela- ja Sampokurssilla ja yksi johtaja pestijohtaja- ja lippukunnanjohtajamonimuotokurssilla. Yksi nuori johtajamme osallistui Jyväskylässä järjestettyyn Versojen ryhmänohjaajakoulutukseen (ROK) vartionjohtajan ominaisuudessa ja toinen nuori johtaja osallistui taustayhteisön toimesta tilattuun hygieniapassi-koulutukseen.
Korona-pandemiaan liittyvien toimintarajoitusten vuoksi emme pystyneet toteuttamaan kaikkia toimintasuunnitelmaamme asetettuja tavoitteita. Toiminta luonnossa korostui mainiosti erityisesti syyskauden aikana, mutta toivomamme lippukunnan yhteisöllisyys on väistämättä kärsinyt. Vapaaehtoisten hyvinvoinnin tukemisen ja johtajahuollon kehittämisen parissa on varmasti tarpeen edelleen jatkaa, että lapset ja nuoret saavat jatkaa partiointia hyvin voivassa lippukunnassa. Loppuvuodesta 2020 kävimme taustayhteisömme Seinäjoen Vapaaseurakunnan kanssa keskustelua yhteistyöstä ja sen kehittämisestä jatkossa.