Lippukunnan kevätkauden päätöstä vietettiin noin 60 osallistujan voimin Rengonkylän Ruissaaressa. Kesäinen ilma ja hyttyset hellivät jokaista osallistujaa. Päättäjäistapahtumassa saimme lippukuntana luovuttaa Suomen partiolaisten myöntämän II-luokan Mannerheim-soljen Ella Jouppilalle. ”II-luokan Mannerheim-solki voidaan myöntää 17-19 -vuotiaalle partiolaiselle, joka on toiminut partiotehtävissä erityisen ansiokkaasti ja on sitoutunut partion arvoihin sekä partio- että muussakin toiminnassaan.” Ohjelma koostui toimintapisteistä, jotka sijoittuivat ympäri Ruissaarta. Illan aikana saimme tehdä avaimenperiä, testata notkeutta limboamalla, tarkkuutta frisbeellä, olipa mahdollista tutustua kanoottimelontaan aikuisten opastuksella. Eikä retki ole mitään ilman hyviä eväitä. Nälkää karkotimme nuotiomakkaroilla ja vaahtokarkeilla, jotka huuhdottiin alas mehulla. Aikuisille oli varattu kahvia vireystason ylläpitämiseksi.