Valtakunnalliset Hiljaiset Päivät teemalla ”Bon voyage” on nyt kunnialla käyty läpi. Olipa mukavaa olla pitkästä aikaa koolla isolla partiolaisten joukolla! Meitä Sarka-Versoja tapahtumaan osallistui 25 lasta, nuorta ja aikuista, ja yhteensä partiolaisten vahvuus oli jotain 120 osallistujan paikkeilla. Tapahtumapaikkana 8.-10.4.2022 toimi Jyväskylän Vapaaseurakunnan Ahjo-tilat.
Lauantain maastokisa toteutettiin Jyväskylän kaupunkiympäristössä. Lähtörastilla väsättiin katapultit ja matkaa jatkettiin bussilla. Kisarasteilla testattiin monenlaisia partiotaitoja ja -tietoja, ja arvioitiinpas siinä tehtävien lomassa myös kisateeman mukaista pukeutumista, mikä olikin Sarka-Versojen kisajoukkueiden onni: Osallistujia oli ohjeistettu pukeutumaan kisaan talviurheiluhengessä ja niinpä meidän seikkailijat ja tarpojat matkasivat koko reitin läpi laskettelukypärä ja -lasit sekä kirkasväriset joukkueliivit yllään. Muut joukkueet eivät noudattaneet tätä ohjetta, ja niinpä tästä paneutumisesta heruikin molempien sarjojen kolmanteen sijaan tarvittavat lisäpisteet meidän Kotkille ja Ilveksille! Hyvä te! 👏 Kisan lopuksi päästiin vielä herkuttelemaan Buffaan!
Päivän päätteeksi saatiin nautiskella upeasta iltanuotio-ohjelmasta, jonka suunnittelusta ja mahtavasta toteutuksesta vastasivat meidän lippukunnan samoajaluotsit ja samoajatytöt sekä monta ystävällistä apulaista muista verso-lippukunnista ympäri Suomen. Ai että, miten oli hienoa olla mukana, kun oli selvästi panostettu hienon aikakoneen rakentamiseen ja koristelemiseen, sekä näytelmiin ja muihin ohjelmanumeroihin! Näin vaan saatiin taas kokea kuuluisa ”de javu -ilmiö” ja havaita todeksi lippukuntamme huuto:
”Hyvää täs vaan yritetään,
priimaa tuppaa tulemaan.
Me ollaan: Sarka-Versot!”