TOIMINTASUUNNITELMA 2023
Sarka-Versojen vuosi 2023 jatkaa edellisen vuoden aktiivista linjaa. Toimintaryhmät kokoontuvat säännöllisesti vähintään kahden viikon välein, ja kaikkien ryhmien kokoontumisiin kuuluu luonnossa liikkumista sekä yöretket vähintään kaksi kertaa vuodessa. Lippukuntamme perinteiden mukaisesti kutsumme partioperheitä kevätkauden päätökseen, syyskauden avaukseen ja puurojuhlaan. Lisäksi perhepartiointi mahdollistuu talvilomaviikon puuhaillassa, perhekirkoissa sekä korttelijuhlassa, joita olemme järjestämässä yhdessä taustayhteisömme Seinäjoen Vapaaseurakunnan kanssa. Yhteistyötä tehdään myös Seinäjoen muiden partiolippukuntien kanssa partiomessun, sudenpentu- ja seikkailijakilpailun sekä perinteisen itsenäisyyspäivän kynttiläkulkueen merkeissä.
Partiokevään kohokohta on Seinäjoella järjestettävä versopartiolaisten valtakunnallinen tapahtuma eli Avainjuttu -Hiljaiset Päivät. Tapahtuman kokonaisvastuu on meillä Sarka-Versoilla, joten tässä riittää suunnittelua ja käytännön toteutusta omalle jäsenistölle, ja toivottavasti saamme liikkeelle myös ison joukon välttämätöntä ja kullanarvoista kökkäväkeä. Hiljaiset Päivät järjestetään taustayhteisön tiloissa, Konferenssikeskus Valkeassa, ja tapahtumaan kuuluva maastokisa kilpaillaan Seinäjoen kaupunkimaastossa. Osallistumme tapahtumaan koko lippukunnan voimin perhepartiolaisista ja sudenpennuista vanhimpiin konkareihin saakka, ja muualta päin Suomea odotetaan noin sataa osallistujaa.
Heinä-elokuun vaihteessa järjestetään valtakunnallinen Vihje23-versoleiri Taipalsaaren Hepohiekalla. Toinen leirin johtajista on lippukuntamme jäsen ja Sarka-Versoja toimii myös muissa leirin pesteissä. Pyrimme osallistumaan Vihjeelle isolla joukolla ja mukaan kannustetaan ja tuetaan lähtemään kokonaisia partioperheitä.
Syyskaudelle 2023 on suunnitelmissa edelliseltä vuodelta siirtynyt ensiapu-koulutustapahtuma, jota on tarkoitus mainostaa myös oman lippukunnan ulkopuolelle. Edelleen kannustamme Sarka-Versoja osallistumaan aktiivisesti myös Pohjanmaan Partiolaisten ja Suomen Partiolaisten järjestämiin tapahtumiin ja -kursseille, joita järjestetään perinteisesti yhteen kokoontumalla tai etäyhteyksin.
Pyrimme mahdollistamaan lippukunnan jäsenten sekä partiotoiminnan mahdollistavien aikuisten osallistumista partiokursseille ja -leireille tukemalla taloudellisesti osallistumismaksuissa. Lisäksi lippukunnalle on ajankohtaista hankkia Vihje-leiriä varten uusia telttoja, ja vuoden aikana julkaistaan pitkän tauon jälkeen lippukuntalehti PartioSpecial. Näitä isoja tarpeita varten toteutamme lippukunnassa aktiivista varainhankintaa myyjäisten, arpajaisten ja adventtikalenterimyynnin avulla. Toivomme partiolaisten perheiden osallistuvan näihin talkoisiin omalla panoksellaan.
Vuoden aikana jatkamme lippukunnan pestijärjestelmän kehittämistä, että jokaiselle partiosta kiinnostuneelle löytyy oman kokoinen tehtävä ja mahdollisuus olla partion kautta mukana tärkeässä lapsi- ja nuorisotyössä. Partiotoiminnan jatkumisen turvaamiseksi on tärkeä huolehtia myös johtajiston jaksamisesta ja kiittämisestä, ja tähän tehtävään lippukuntamme on mahdollista saada Sparraus-apua myös Suomen Vapaakirkon kautta.
Kokonaisuudessaan Sarka-Versojen tavoitteena on laadukas partiotoiminta. Pyrimme ottamaan vastaan jokaisen uuden pienemmän ja isomman partiolaisen, ja tarjoamaan jokaiselle ryhmän ja eri ikäisten partiolaisten yhteisön, jonka toiminnan piirissä kunkin on turvallista kasvaa ja kehittyä ihmisenä. Erityisteemaksi nostamme tänä vuonna arjen perustaidot, kuten ruuan laittamisen ja leipomisen sekä koti- että retkiolosuhteissa. Näistä on kaikille hyötyä läpi elämän.