Monta juttua Avainjutusta : )

posted in: Ajankohtaista | 0

AVAINJUTTU -HILJAISET PÄIVÄT SEINÄJOELLA 21.-23.4.2023

Olipas huikean hieno valtakunnallinen versopartiolaisten viikonloppu Seinäjoella huhtikuussa 2023! Meitä partiolaisia saapui paikalle Konferenssikeskus Valkeaan Vapaaseurakunnan tiloihin yhteensä noin 140 lasta, nuorta ja aikuista, ja lisäksi mukana oli tuikitärkeitä evp-henkilöitä eli ei-vielä-partiolaisia talkoolaisia. Hiljaisille Päiville kokoontui perinteisesti seikkailijoita ja sitä vanhempia partiolaisia, ja meillä Seinäjoella oli Päiväkoti Suvikellon tiloissa oma oheistapahtuma myös sudenpennuille Minä Uskon -jälkimerkin suorituksen parissa. Jälleen oli koolla ihana joukko partioperhettä vauvasta vaariin, kuten meille Sarka-Versoille on tyypillistä!

Perjantaina majoituttiin, tehtiin kädentaitoja, nautittiin Tuomon muonitustiimin pöydänantimista ja kaikkien lippukuntien yhdessä toteuttamasta iltaohjelmasta. Ankkalinnan väki kuljetti paikalle Hiljaisten Päivien olympiatulen ja pastori Ari Urhonen kävi toivottamassa meidät kaikki tervetulleiksi Seinäjoen Vapaaseurakuntaan. Iltahartauteen meidät johdatti Maija, joka kertoi siitä, miten meillä kaikilla on avaimet Jumalan luokse. Hyvin lähti käyntiin yhteinen partioelämyksemme!

Lauantai-aamun Raamattuhetken aikana kisajohtaja Riikka opasti pian alkavan maastokisan rastihenkilöitä. Kisaan lähti yhteensä 9 seikkailijajoukkuetta ja 8 tarpojajoukkuetta. Kisareitti kulki kirkkokierroksen läpi, eli Vapaaseurakunnalta Helluntaiseurakunnalle, Piirin alueen ja Törnävänsaaren kautta Törnävän kirkolle ja sieltä Pappilan ja Kivistön koulun kautta takaisin Valkeaan. Rasteja oli yhteensä 10 sekä lisäksi matkatehtävänä oli Raamattua, Seinäjoen kirkkoja ja versoasioita koskeva tietovisa, jonka moniin kysymyksiin tarkkasilmäiset löysivät vastauksia kisareitin varrelta.

Maastokisan rastitehtävät:

  1. Rakenna: Jaakobin portaat.
  2. Ruokarasti: Valmistakaa mahdollisimman monipuolinen keitto retkikeittimellä.
  3. Autan ja palvelen: Auttakaa yksinäistä mummoa mahdollisimman monin tavoin.
  4. Painoa vaa’alle: Arvioikaa paino mahdollisimman lähelle 1 kiloa.
  5. Traktorin rengas: Renkaan pyöritys radan läpi.
  6. Kompassi: Etsikää numerovihjeet oikeista ilmansuunnista ja avatkaa lukko.
  7. Syke nousuun: Korkein syke voittaa.
  8. Ensiapu: Tajuttoman potilaan ensiapu.
  9. Kananmuna: Pudottakaa kananmuna ehjänä mahdollisimman korkealta.
  10. Hävitä jääkuutio: 2,5 litran jääkuution hävittäminen mahdollisimman nopeasti.

Taivaan Iskä oli järjestänyt meille upeat, aurinkoiset kelit viikonlopuksi ja siitä nauttien saatiin karttojen kanssa suunnistaa tuo noin 6 kilometrin kisareitti. Jonoiltakaan ei rasteilla vältytty, mutta ei siitä isoja nurinoita jouduttu kisailijoilta kuulemaan. Viimeisille joukkueille järjestyi vielä taksikyytejäkin rastilta toiselle, että kaikki ehtivät perille hyvissä ajoin ennen iltaa. Kisan päätteeksi jokainen sai valmistaa itselleen omat herkkupitsat, jotka paistettiin pitsauuneissa Valkean parvekkeella. Pitsoja tehtiin yli 150 kpl, joten siinä olivat pitsanuunit ja paistajat tuntikaupalla täydessä työssä, ja jälkkäriksi saatiin pehmistä! Aijettäkunkaikkimaistuiniinhyvältä!!! Myös tapahtumakioski palveli herkun nälkäisiä monessa välissä. Kaiken muun hyvän lisäksi ehdittiin viettämään vapaa-aikaakin pelien ja kädentaitojen parissa, sekä nauttimaan vanhojen ja uusien versoystävien seurasta!

Lauantain iltaohjelman aluksi palkittiin maastokisan pukeutumiskisan parhaat molemmista sarjoista. Sen myötä Espoon Leppäversojen Karhukopla sekä Kauhavan Erä-Versojen joukkue Erä-Versot saivat iltaohjelman ajaksi lokoisat VIP-paikat poppari-, karkki-, sipsi- ja limpparitarjoiluineen. Kyllä vaan kannatti panostaa pukeutumiseen! Tämän vuoden arvioinnin perusteella voisi todeta, että valttikorttina oli koko kisajoukkueen yhtenäinen pukeutuminen.

Varsinainen lauantain iltaohjelma oli Turun Versojen käsialaa, ja taidokkaana iltanuotiomestarinamme toimi Ulla. Saimme laulaa ja leikkiä useita vanhoja, perinteisiä partiolaululeikkejä sekä nähdä upeita sketsejä. Lämmin kiitos Tursoille ja apujoukoille!

Lauantai-illan kruunuksi monitoimisaliin kokoontui samoajia, vaeltajia ja aikuisia viettämään yhteistä iltamyöhää nettivisan ja karaoken parissa. Alkukankeuksien jälkeen homma lähti lentoon ja laulu raikasi upeiden esityksien siivin yöllä puoli kolmeen saakka. Iltamyöhän ohjelmaa luotsasivat ansiokkaasti Joona ja Akusti!

Viikonlopun kirkkokierros täydentyi vielä sunnuntaina Lakeuden Ristin partiomessussa, johon siirryimme lippukulkueessa. Saimme kokea kirkossa pyhän hetken yhdessä 80-vuotiaiden omaa juhlavuottaan viettävien Seinäjoen seurakuntalaisten ja heidän läheistensä kanssa. Ja voi miten ylpeitä partiojohtajia olikaan paikalla, kun oma väkemme osasi niin upeasti olla ja osallistua kirkossa! Vapaaehtoiset versopartiolaiset toimivat messussa kolehdinkantajina ja osallistuivat esirukouksen lukemiseen.

Hiljaisten Päivien päätöksessä julistettiin maastokisan voittajiksi seikkailijasarjassa Kärvähtäneet nugetit ja tarpojien sarjassa Turbokävyt. Terhi luovutti Hiljaisten Päivien olympiatulen seuraavan valtakunnallisen versotapahtuman, eli versoleiri Vihje23:n johtajille, Arille ja Iinalle. Saimme kuulla, että vielä ehtii mukaan Vihjeelle, ja taisipa siinä useampi mattimyöhäinen innostuakin! Onpa mahtavaa jälleen noin kolmen kuukauden kuluttua kokoontua yhteen Taipalsaaren Hepohiekalle!

Maastokisan palkitut seikkailijavartiot:

  1. Kärvähtäneet nugetit
  2. Stonks
  3. Kalliokotkat

Maastokisan palkitut tarpojavartiot:

  1. Turbokävyt
  2. Harmaasudet
  3. Savupöllöt

Toivottavasti jokaiselle osallistujalle jäi näistä Hiljaisista päivistä reppuun monta mukavaa muistoa! Ja ehkä myös Avainjuttuna muistutus siitä, että ihan jokaisena päivänä, sekä arkena että juhlahetkinä, on turvallista pyytää Taivaan Isän johdatusta oman elämän poluille.

Kiitokset:

-Jokaiselle mukana olleelle versopartiolaiselle yhdeksästä eri lippukunnasta!

-Rastihenkilöinä toimineille eri lippukuntien samoajille, vaeltajille ja aikuisille!

-Muonituksessa avustaneille: Pentille, Kalervolle, Seijalle, Ahtille, Anssille, Markukselle, Venlalle, Eemelille ja Lassille!

-Sarka-Versojen johtajistolle: Maijalle, Miiralle, Anulle, Elinalle, Katjalle, Iinalle ja Riikalle!

-Muille aktiiviaikuisille, kuten Timolle, Antille, Samille, Jaakolle, Akustille, Jennille, Helille ja Ilmolle!

-Sarka-Versojen Sopuli-vartiolle kioskin pitämisestä!

-Seinäjoen Vapaaseurakunnalle tiloista, esirukouksista ja lämpimästä vastaanotosta. Kiitos konkreettisesta avusta ja mukanaolosta Arille, Ainulle sekä kahdelle JP:lle!

-Taivaan Isälle kaikesta!

-Sekä Seinäjoen Starkille ja Subwaylle lahjoituksista!

 

Kiitollisin mielin ja partioterveisin Avainjutun johtokolmikko

Terhi, Tuomo ja Riikka

Sarka-Versot ry

 

Huom. Hiljaisten päivien kuvia löydät täältä. Voit myös tarjota omia Avainjutun kuviasi julkaistavaksi Sarka-Versojen galleriassa. Kiitos etukäteen!